pari kuukautta on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, eikä se ole ollut ihan suunniteltu juttu. elämä on päättänyt täyttää kalenterin vähän turhankin tehokkaasti. töitä on tullut lisää, uusia ovia auennut ja mitä en olisi ihan heti uskonut; kellari studion ovi sulkeutuu pian lopullisesti.
mitä kaikkea tässä välissä on sitten tapahtunut?
paljonkin. liikkuvan kuvan harjoittelu on vienyt mua taas uudenlaisen tekemisen äärelle. sain toteuttaa jenni mustajärvelle musiikkivideon biisistä -anna sen olla mä ja oivalsin sen myötä paljon taas kaikkee uutta.
olen myös aloittanut artisti - ja bändikuvaukset levy-yhtiö/mediatalo uuno entertainmentin kautta. näitä teemme yhdessä miran eli @somegimman kanssa.
uusia ihmisiä on tupsahdellut vähän sieltä sun täältä, mikä on kyllä ehdottomasti yksi tämän työn parhaista puolista. koskaan ei tiedä, kuka tulee seuraavaksi vastaan, mihin keskustelu johtaa tai millainen projekti siitä lopulta syntyy. ja koska tekeminen kehittyy, niin kalustokin on mennyt päivitykseen.
sitten on tämä yksi muutos, joka tuntuu ehkä suuremmalta kuin miltä se ulospäin näyttää:
irtisanoin studion!
se oma pesä, joka on ollut tärkeä osa rotvalli artin tarinaa. paikka, johon on mahtunut ihmisiä, kohtaamisia, kuvia ja kasvua. siellä on tehty töitä, kokeiltu, onnistuttu ja opittu. päätös ei kuitenkaan tarkoita, että rotvalli art olisi katoamassa mihinkään. kaikkea ei tarvitse pitää mukana vain siksi, että se on joskus ollut tärkeää. olisin jatkanut kellarissa mukana jotenkin, jos olisin löytänyt jonkun toisen luovan alan tekijän jakamaan tilan. kanssani.
ensi vuosi tuo kuitenkin sellaisia muutoksia, että ei olisi järkeä jatkaa tilassa yksin.
rotvalli art elää, muuttuu ja kasvaa.
en halua rakentaa tekemistäni vain sen varaan, että asiat pysyvät ennallaan.
haluan nähdä, mihin tämä kaikki voi vielä johtaa.
rotvallin uusi koti löytyy jatkossa tampereen pispalasta ja tästä tiedottelen ensin instagramin puolella.
mahdollisia avajais/tupari jutskii huutelen myös sitä kautta.
ja tosiaan instagram on ainut somekanava mistä mut löytää,
ai miks?
no vittu tehdään enemmän ja sometetaan vähemmän ;)
katsotaan silmiin ja ollaan läsnä <3
- mimosa / rotvalli art
Lisää kommentti
Kommentit