sillat

tärkeimmät sillat eivät ole pelkästään niitä. jotka jätetään taakse, vaan myös niitä , joita ei ole vielä edes rakennettu.

kun kohtaa uuden ihmisen, tietää hänestä käytännössä vain yhden hetken. ei hänen historiaansa. ei sitä, mitä hän on joutunut kantamaan. ei hänen vahvuuksiaan, epävarmuuksiaan tai niitä kokemuksia jotka ovat tehneet hänestä juuri sen ihmisen joka nyt seisoo edessäsi.

silti mieli rakentaa helposti johtopäätöksiä. 

jos astuu tilanteeseen täynnä oletuksia tai oman erinomaisuutensa tunnetta, saattaa huomaamattaan polttaa sillan jo ennen kuin sitä on ehtinyt rakentaa.

joskus nimittäin suurin este sillan rakentamiselle ei ole se, että emme tunne toista ihmistä vaan se, että olemme liian varmoja omasta näkemyksestämme. kun ihminen alkaa nähdä itsensä muiden yläpuolella, hän ei enään kohtaa toista ihmistä tasavertaisena.

hän ei kuuntele ymmärtääkseen, vaan kuuntelee löytääkseen virheitä. hän ei kysy oppiakseen, vaan odottaa tilaisuutta osoittaa olevansa oikeassa.

oman erinomaisuuden tunne voi siis olla petollinen. se voi hetkeksi antaa tunteen, että tiedämme enemmän, osaamme paremmin ja näemme asiat selvemmin kuin muut. mutta samalla se voi sulkea oven uusilta näkökulmilta.

jokaisella ihmisellä on mukanaan jotain sellaista, mitä meillä ei ole.

kokemuksia, ajatuksia, taitoja ja näkökulmia, joita emme voi löytää jos olemme jo päättäneet olevamme valmiita.

todellinen vahvuus piileekin mielestäni siinä, että ymmärtää voivansa oppia jokaiselta ihmiseltä jotain.

Ehkä tärkeimmät sillat ovatkin niitä, jotka rakennetaan samalle tasolle , sinne, missä kaksi ihmistä voi kohdata toisensa ilman tarvetta olla suurempi kuin toinen.

Sillä silta ei synny siitä, että toinen seisoo ylempänä ja toinen alempana. Se syntyy siitä, että molemmat ovat valmiita kulkemaan toisiaan kohti.

Ja usein juuri ne kohtaamiset, joihin astumme nöyrinä emmekä kaikkitietävinä, muuttavat meitä eniten.

Emme siksi, että luopuisimme omista ajatuksistamme, vaan siksi, että annamme niiden kasvaa. Jokainen ihminen voi näyttää meille jotakin, mitä emme olisi yksin nähneet.

kun mielikuva korvaa kohtaamisen

on olemassa vielä yksi asia, joka voi estää meitä rakentamasta siltoja. se on se, että joskus emme kohtaa ihmistä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin joku toinen on hänet meille kuvannut.

Joskus jonkun mielipide meistä ei perustu omaan kohtaamiseen, vaan toisen ihmisen kertomukseen. Yhteen kokemukseen, yhteen ristiriitaan tai jopa jonkun pettymykseen.

silloin toinen ihminen saattaa muodostaa meistä käsityksen ilman, että olemme koskaan saaneet mahdollisuutta tulla nähdyksi omana itsenämme.

tämä on inhimillistä. me kaikki rakennamme mielessämme tarinoita ihmisistä, koska yritämme ymmärtää maailmaa ympärillämme. mutta samalla meidän olisi hyvä muistaa, että jokainen tarina on vain yksi näkökulma.

ihminen on aina enemmän kuin yksi teko, yksi hetki tai yhden ihmisen mielipide hänestä.

Joskus joku voi kertoa meistä asioita, jotka eivät tunnu oikeilta. Joskus joku voi nähdä meissä vain sen puolen, joka syntyi vaikeassa tilanteessa, eikä sitä kokonaisuutta, jota itse kannamme mukanamme.

siksi todellinen kohtaaminen vaatii rohkeutta.

rohkeutta olla muodostamatta lopullista kuvaa ihmisestä ennen kuin olemme itse kuunnelleet, kysyneet ja kohdanneet.

Ehkä yksi suurimmista vuorovaikutustaidoista onkin kyky antaa ihmiselle mahdollisuus yllättää meidät.

Sillä joskus parhaat sillat syntyvät juuri siellä, missä olisimme voineet rakentaa muurin jonkun toisen kertoman perusteella.

Ehkä yksi asia, jonka unohdamme helposti, on se, että ihmiset muuttuvat.

kukaan meistä ei ole tänään täysin sama ihminen kuin olimme vuosia sitten. Elämä, kokemukset, kohtaamiset, vastoinkäymiset ja oivallukset muokkaavat meitä jatkuvasti.

silti joskus annamme ihmiselle leiman jonkin vanhan tapahtuman, virheen tai elämänvaiheen perusteella. Saatamme katsoa häntä sen kautta, kuka hän oli ennen, emmekä huomaa sitä ihmistä, joksi hän on kasvanut.

mutta jos odotamme toisilta ihmisiltä kasvua ja muutosta, meidän täytyy olla valmiita näkemään myös se muissa.

se ihminen, jonka joku kohtasi kaksikymmentä vuotta sitten, ei välttämättä ole sama ihminen, joka seisoo tänään edessämme.

Jokaisella on mahdollisuus oppia, muuttua ja rakentaa itseään uudelleen. Ehkä yksi suurimmista kunnioituksen osoituksista toista ihmistä kohtaan onkin antaa hänelle mahdollisuus olla enemmän kuin hänen menneisyytensä.

et koskaan tiedä, missä yhteydessä kohtaatte seuraavan kerran.

Elämässä ihmiset kulkevat välillä eri suuntiin, mutta polut voivat yllättäen kohdata uudelleen. Ihminen, jonka kanssa et tänään näe yhteistä säveltä, voi joskus tulevaisuudessa olla se henkilö, jonka kanssa rakennat jotakin merkityksellistä.

siksi jokainen kohtaaminen ansaitsee tietyn määrän kunnioitusta. ei siksi, että meidän pitäisi pitää jokainen ihminen lähellämme, vaan siksi, että emme voi koskaan täysin tietää, millaisia rooleja ihmiset tulevat elämässämme vielä saamaan.

ehkä juuri siksi siltoja kannattaa rakentaa enemmän kuin polttaa. sillä emme koskaan tiedä, minkä sillan yli meidän vielä jonain päivänä täytyy kulkea.

ja jos tämä kaikki kuulostaa liian vakavalta, voi asiaa ajatella myös hieman kevyemmin.

katsoimme juuri teinini kanssa loppuun the walking dead -sarjan. Siinä jos missä nähtiin, kuinka elämä voi kääntää asetelmia täysin päälaelleen. ihmiset, jotka aluksi näyttivät vihollisilta, saattoivat myöhemmin olla niitä, joiden kanssa oli pakko löytää yhteinen sävel. Ja toisaalta ne, joihin luotti eniten, eivät aina olleetkaan niitä, joiden kanssa matka jatkui loppuun asti.

toki meidän arkielämämme ei onneksi muistuta zombiapokalypsia, mutta pieni opetus siitäkin löytyy: emme koskaan tiedä, missä tilanteessa tai missä roolissa joku ihminen tulee vielä vastaan.

siksi ehkä kannattaa miettiä tarkkaan, millaisia siltoja rakennamme ja millaisia jätämme jälkeemme. maailma on yllättävän pieni, ja joskus huomisen tärkeä ihminen voi olla joku, jonka tänään kohtasit vain ohimennen.