idea tähän blogin perustamiseen syntyi muutama vuosi sitten, yksinkertaisesta haaveesta olla someton yrittäjä. ennen rotvallin perustamista olin pitänyt jo jonkin aikaa taukoa somesta. löysin somettomuudesta vain hyviä puolia ja jatkuvan puhelimen näpräämisen loppuminen vapautti aikaa. sitä oli myös ihan eri tavalla tilanteissa aidosti läsnä.
olen aina tykännyt kirjoittaa ajatuksia ylös, pysähtyä niiden äärelle ja palata niihin myöhemmin. muistella, oppia ja oivaltaa. itsetutkiskelua. ihmisten käyttäytyminen, eleet ja psykologia ovat kiehtoneet minua aina.
vuosien varrella käytin facebookkia, kuten moni muukin. ja myönnän, minäkin päivitin sinne kaikkea turhaa. nyt se jo naurattaa: ketä oikeasti kiinnosti, mitä juuri sillä hetkelle tein? loputtomat lasten kuvat ja kiiltokuvamainen elämä,
jota sinne rakennettiin?
siinä on somen surullinen puoli. aidot kohtaamiset jäävät.
ja kun vihdoin näkee jonkun kasvotusten, kuulee lauseen "joo, mä luin jo facebookista."
sitä alkoi hyväksyä kavereiksi puolituttuja, ihmisiä joiden kanssa ei oikeasti jaettu elämää. ja sitten, kun heihin törmäsi kadulla, he eivät edes tervehtineet. silti peukuttivat lähes kaikkea, mitä julkaisin. outo ristiriita.
miksi sitten blogi?
ehkä siksi, että haluan edelleen jakaa ajatuksia, mutta omilla ehdoillani.
ilman algoritmeja, ilman tykkäysnumeroita, ilman jatkuvaa kiirettä ja ulkoista todistelua.
tämä blogi ei ole brändi. se on minä. reunalla.
kirjoitan kun siltä tuntuu. välillä kevyttä, välillä raskaampaa. välillä oivalluksia arjesta, valokuvauksesta, elämästä. välillä pelkkiä ajatuksen sirpaleita, jotka eivät välttämättä johda mihinkään...
somettomuus ei tarkoita eristäytymistä tai välinpitämättömyyttä. päinvastoin - se on yritys olla aidommin läsnä. kohdata ihmiset oikeasti, katsoa silmiin, kuulla ja tulla kuulluksi ilman kuvaruutua välissä.
tiedän, että tulee vielä päivä, kun rotvallia ei löydy enään somesta.
ei instagramista, ei facebookista, ei mistään muualta kuin sieltä missä se oikeasti elää: kohtaamisissa, oikeassa elämässä.
somettomuus tänä aikakautena tuntuu kieltämättä monesti siltä, kuin uisi vastavirtaan.
kun kaikki ympärillä sanovat, että ilman somea ei voi menestyä. pitää olla esillä, aktiivinen, läsnä siellä missä muutkin ovat. some on nykyajan käyntikortti, markkinointikanava, yhteydenpitoalusta, jopa henkilöbrändin jatke.
ja silti...mä haluan toisin.
haluan uskoa, että ihminen voi edelleen rakentaa jotain merkityksellistä ilman jatkuvaa näkyvyyttä.
uskoa, että jos teen työni hyvin, kohtaan ihmiset aidosti, niin sana kulkee ilman algoritmejakin.
ehkä hitaammin. pienemmin. mutta rehellisemmin,
joko uin vastavirtaan tai olen edellä muita. (?)
Lisää kommentti
Kommentit